Viiniköynnöksen
leikkaus ja hoito
Rypäleet kypsyvät ja saavat arominsa vain runsaassa auringonvalossa. Istuta taimet kasvihuoneeseen tai avomaalla hyvin lämpimälle ja aurinkoiselle kasvupaikalle. Jos istutat seinustalle, jätä vähintään 40 cm:n väli seinään. Taimiväli 1-1,5 m. Yksi viiniköynnös tarvitsee vähintään 1 m2:n kasvutilan, että kaikki oksat saavat auringonvaloa. Multakerroksen tulee olla vähintään 50 cm syvä.
Kaiva 60 x 60 x 60 cm istutuskuoppa ja paranna maaperä hyvällä puutarhamullalla. Toisin kuin muut viiniköynnös-lajikkeet, Zilga vaatii happamen maaperän (pH 5,5-6,5).
Versot tuetaan pystyasentoon narujen avulla.
Ensimmäisenä kasvukautena ei suositella runsasta lannoitusta, myöhempinä vuosina esim. Kemira Growhow Puutarhan Kevät heinäkuun alkuun saakka, elokuun alussa syyslannoitus.
Juuristo on syytä suojata parin- kolmen ensimmäisen talven ajaksi.
Vaatii leikkauksen joka vuosi, leikkaus tehdään myöhään syksyllä marraskuussa nestevuodon välttämiseksi.
Ensimmäinen syksy
Kun maan pinta on jäätynyt loka-marraskuussa, juuristo peitetään 10-15 cm kerroksella esim. talvisuoja- turvetta ja päälle havunoksia. Leikkaus: yhteen tai kahteen versoon jätetään 2-4 silmua, muut versot poistetaan kokonaan.
Toinen syksy
Kun maan pinta on jäätynyt loka-marraskuussa, juuristo peitetään 10-15 cm kerroksella esim. talvisuoja- turvetta ja päälle havunoksia. Leikkaus: jätetään korkeintaan neljä oksaa, jotka leikataan 6-7 silmun yläpuolelta, muut versot poistetaan kokonaan.
Kolmas vuosi
Kesän aikana kasvavat uudet sivuversot typistetään 1-2 lehden yläpuolelta, kaikki uudet runkoversot poistetaan (uudet pehmeät versot voidaan leikata kesällä, niistä ei tule nestevuotoa).
Uusi kasvu tuetaan esim. naruilla pystyasentoon.
Elokuun alkupuolella kaikkien versojen latvoista leikataan 10-15 cm, näin edistetään kasvin talvilepoon valmistautumista.
Kun maan pinta on jäätynyt loka-marraskuussa, juuristo peitetään 10-15 cm kerroksella esim. talvisuoja- turvetta ja päälle havunoksia.
4 pääoksaa leikataan jättäen kolmannen kesän kasvusta 6-7 silmua, muihin versoihin jätetään 2 silmua.
Jos jokin oksa on jo antanut hedelmää, se leikataan pois jättäen yksi silmu.
Neljäs vuosi, ja siitä eteenpäin
Kuvassa vain pensaan toinen puoli, leikkaa samalla tavalla toinenkin puoli.
Neljäntenä kesänä pääversoista kasvaa hedelmiä tuottavia sivuversoja, joihin kukkatertut muodostuvat, kesän aikana poistetaan hedelmäversot, jotka ovat aivan alhaalla.
Hedelmää tuottavat versot typistetään jättäen kaksi lehteä kukkatertun yläpuolelle, yhteen versoon jätetään korkeintaan kaksi hedelmäterttua.
Muut sivuversot typistetään yhden lehden yläpuolelta.
Marraskuussa hedelmiä antaneet versot leikataan jättäen yksi silmu.
Neljään pääoksaan jätetään 6-7 silmua kesän kasvusta, muihin versoihin jätetään 2 silmua.